|
HISTORIA
Perustamisvuosi 1917
Pöytäkirja
perustamisesta
" Pöytäkirja tehty
Kisan perustavassa kokouksessa Vainionpään peräkamarissa
9pvä syyskuuta 1917.
Puhetta johti M.Puronvarsi ja kirjurina toimi J Seppelin.
1§ Asiasta keskusteltuna
tehtiin yksimielinen päätös että
Alahärmään perustetaan urheiluseura, joka heti alottaa
toimintansa.
2§ Yksimielisesti
valittiin seuran puheenjohtajaksi Matti Puronvarsi.
3§ Valittiin seuralle
johtokunta, johon tulivat kuuluvaksi paitsi puheenjohtajaa: Juho Kari,
Anton Vainionpää, Juho Seppelin, Matti Vakkuri, ja Kustaa
Tyni.
4§ Keskusteltiin
siitä minkälainen nimi annetaan seuralle. Alussa oltiin
siitä hiukan erimielisiä. Joku esitti nimeksi "Kalevan
Pojat", mutta lopulta tehtiin kuitenkin yksimielinen
päätös ja nimeksi annettiin KISA.
5§
Säännöiksi seuralle hyväksyttiin
urheilukalenterissa löytyvät urheiluseuran
mallisäännöt, joihin tehtiin tarpeenvaatimia
lisäyksiä. Muuten voi maininta, että osanotto kokoukseen
oli hyvin laimeaa, ainoastaan ne hullunlailla innostuneet olivat
saapuneet, vaikka asiasta laajemmallekin oli tietoa levitetty,
Pääasia oli kuitenkin se, että saatiin seura henkiin.
Seuran toimihenkilöillä on siis sitä suurempi ja
vaikeampi tehtävä. Sopii toivoa seuran
toimihenkilöiltä ja seuran jäseniltä
ymmärtäväisyyttä ja ahkeruutta toimimaan seuran
päämäärän hyväksi. Toivotan seuralle
pitkäikäisyyttä ja kunniakasta tulevaisuutta.
Juho Seppelin
Kirjuri "

|