|
Sisulisäkilpailut
Alahärmän urheilukentällä 7- 8.8.2004
Kisat olivat tosi suuret
kisat. 204 urheilijaa ja suurimmalla osalla 4 lajia. Siinä meni
koko viime viikko kaikki illat yli yhteen yöllä, lisäksi
lauantai ja sunnuntai, koko päivät. Mutta hyvin ne
menivät. meillä oli hyvin toimiva suuri organisaatio
sitä varten ja vielä kuuluttaja kaikkein paras mahdollinen,
Kunnarin Kari.
Tulokset Sisulisäkilpailuista.
Kuvia Viikonlopulta TÄÄLTÄ
TAVOITTEET
Yleisurheilujaoston
tavoitteena on saada mahdollisimman paljon lapsia ja nuoria
yleisurheilun pariin ja tuottaa urheilijoita, jotka saavuttavat SM- ja
PM- tason menestystä.
Seurojen luokittelussa pyrimme pääsemään
jälleen I-luokkaan. Jaoston tuki ja valmentajat ovat
tärkeässä roolissa em. tavoitteen saavuttamisessa.
VALMENTAJAKOULUTUS
Jaostolla on useita
valmentajakoulutuksen saaneita henkilöitä.
Yleisurheilujaosto antaa yleisurheilukoulun vetäjille
mahdollisuuden osallistua Kuortaneella marras-joulukuussa 2002
sekä tammi-helmikuussa 2003 järjestettäviin
yu-ohjaaja-ja C-valmentaja-koulutuksiin.
LEIRITYS
Yleisurheilijamme
osallistuvat piirin järjestämille sisulisä-, piiri- ja
NMV-leireille Kuortaneen Urheiluopistolla. Leireille osallistuu tulevan
talven aikana yli 10 yleisurheilijaa. Sisulisä-, piiri- ja NMV
II-leireille osallistuvien leirikustannukset maksaa jaosto, NMV
I-leirille oikeutettujen urheilijoiden leirikustannukset
jäävät piirin vastattavaksi.
MUU TOIMINTA
Urheilijoiden
käytössä voimaharjoittelussa on edelleenkin Yllin sali
sekä kunnan punttisali. Entisen käytännön mukaan
jaosto maksaa salivuokran kerran viikossa/urheilija. Samoin jaosto
maksaa Kuortaneen urheiluopiston tai Vaasan Botniahallin salivuokran
kerran kuussa/urheilija. Matkat urheilija maksaa itse. Lisäksi
Väinölästä on varattu vuoro kaksi kertaa viikossa
ja lukion salista vuoro yhden kerran viikossa. Uutena vaihtoehtona
annetaan mahdollisuus käydä Anssin Jussin Areenalla.
Keskusurheilukenttä ja
sen rakennukset
Yleisurheilujaoston suurena
huolena on keskusurheilukentän nopeasti huonontuva kunto sekä
kuuluttamo-toimistorakennuksen ja kioskin uusiminen. Ensi vuoden aikana
pitää saada parannuksia aikaan. Kunnan toimielimissä
asia on tällä hetkellä myönteisenä menossa
eteenpäin siten, että vuodelle 2003 on varaus
keskusurheilukentän kestopäällysteen
pintakäsittelyyn sekä kuuluttamo-ajanottorakennuksen
uusimiseen. Vuodelle 2004 on varaus keskusurheilukentän
lisävaraston ja kioskin rakentamiseen.
Yleisurheilujaosto laatii
yhdessä johtokunnan kanssa asian johdosta kirjeen
kunnanhallitukselle. Kirjeessä vedotaan siihen, että
kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto pysyttävät tällä
hetkellä olevat em. määrärahavaraukset vuosien 2003
ja 2004 talousarvioissaan.
|